Vahvistettu lentokonesuoja

Vahvistettu lentokonesuoja (engl. hardened aircraft shelter, HAS) on vahvistettu, yleensä pienehkö lentokonehalli, jonka tehtävä on suojata sotilasilma-aluksia vihollisen hyökkäyksiltä.

Vahvistetut lentokonesuojat ovat yleensä betonista, teräksestä ja/tai muista kestävistä materiaaleista rakennettuja. Niiden suojaustaso vaihtelee, mutta perusideana on suojata lentotukikohdassa olevia omia ilma-aluksia vihollisen tekemiltä ilmaiskuilta. Raskaimmat ovat kuin ilma-aluksille suunniteltuja maanpäällisiä bunkkereita. Suuaukolla on usein kestävät ovet ja takaseinässä tuuletus- tai pakokaasunpoistojärjestelmä. Suoja voi olla päällystetty ulkopuolelta maa-aineksella.^[1][2]

Suojien koko vaihtelee. Yleisimpiä ovat pienehköt suojat, joihin mahtuu yksi tai muutama hävittäjälentokone. Toisaalta myös suurempia on rakennettu ja joissakin on huoltotiloja sekä muuta varustusta. Jos kyseessä on maanalainen laitos, puhutaan maanalaisesta lentokonehallista.^[2]

Etenkin kevyemmät, mutta myös vahvemmat suojat voidaan tuhota tarpeeksi voimakkailla aseilla, kuten tuhovoimaisilla ohjuksilla ja lentopommeilla, erityisesti bunkkerintuhoajapommeilla. Nämä täsmäaseet mahdollistavat hyvin tarkat iskut, jos ilmatorjunta ei kykene puolustamaan tukikohtaa niiltä. Itse lentotoimintaa voidaan häiritä tai estää myös tuhoamatta lentokoneita vaan kiitotiet tai muuta tärkeää infrastruktuuria. Vahvojen suojien lisäksi muita keinoja vähentää riskiä on esimerkiksi naamioiminen ja lentokoneiden hajauttaminen monille kentille.^[2][3]

Lentotukikohtien rakennelmia jouduttiin vahvistamaan laajemmin ensimmäistä kertaa toisessa maailmansodassa, kun lentokoneilla kyettiin iskemään ensimmäistä kertaa voimakkaasti suoraan tukikohtiin asti.^[3]

Kylmän sodan aikana etenkin Yhdysvallat rakensi suuria määriä vahvistettuja lentokonesuojia. Yhdysvallat rakensi Etelä-Vietnamiin noin 500 kaarimallista suojaa vuodesta 1968. Siellä kokeiltiin hieman eri malleja, joita oli kehitetty jo vuodesta 1962. Suojat osoittivat tarpeellisuutensa Vietnamin sodassa. Vietnamin ja vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana tapahtuneen Israelin pommitusmenestyksen johdosta Yhdysvalloissa alettiin tutkia lentotukikohtien parempaa suojaamista vuonna 1968, sillä sodan riski Neuvostoliiton kanssa oli suuri kylmän sodan aikana. TAB-VEE-ohjelman suojia, jotka olivat pitkälti Vietnamissa rakennettujen kaltaisia, rakennettiin useisiin Yhdysvaltojen käyttämiin tukikohtiin Länsi-Saksassa ja muissa Nato-maissa vuodesta 1969 eteenpäin. Raporttien mukaan niitä rakennettiin Eurooppaan kaikkiaan vähän alle 400. Yhdysvallat rakensi niitä myös Etelä-Koreaan.^[4]

Vaikka malleja ja kokoja olikin erilaisia, kaikki tähänastiset yhdysvaltalaissuojat olivat olleet kooltaan yleisesti ottaen noin 20/30 metriä pitkiä, 15 metriä leveitä ja kaarimallisia. 1970-luvulla niiden jälkeen alettiin rakentamaan toisen sukupolven lentokonesuojia, jotka olivat reilusti suurempia, noin 38×25 metriä. Ne jäivät kuitenkin harvinaisiksi ja pian suunniteltiin jo hieman näitä pienempiä kolmannen sukupolven suojia. Ne olivat kooltaan noin 35,5×23,5 m. Toisen sukupolven suojia rakennettiin tiettävästi noin 30 ja kolmannen sukupolven noin 470. On varmaa, että Länsi-Eurooppaan rakennettiin kylmän sodan aikana yhteensä 800–1 000 vahvistettua lentokonsuojaa.^[4]

Kylmän sodan aikana myös Neuvostoliitossa ja muualla itäblokissa rakennettiin vahvistettuja lentokonesuojia. Kuten länsimaissakin, niitäkin on yhä käytössä, muun muassa Ukrainassa.^[1] Suojien rakentaminen oli hidasta ja työlästä, minkä takia niitä rakennettiin lähinnä läntisille alueille, lähemmäs vihollis-Natoa. 1980-luvulla ongelmana oli, ettei uudet hävittäjät, kuten Su-27, eivät mahtuneet vanhoihin 13 metriä leveisiin 2A13-suojiin. Ratkaisuna oli 18,6 metriä leveä 2A19, joka oli entisestään kalliimpi, eikä siksi kovin yleinen.^[5]

2020-luvun alussa Kiina on osana suurta varusteluaan ryhtynyt rakentamaan vahvistettuja lentokonesuojia tukikohtiinsa. Satelliittikuvien perusteella niitä on rakennettu yli 400. Ainakin osa suojista vaikuttaa olevan riittävän suuria myös kuljetuskoneen kokoisille lentokoneille, joihin lukeutuu myös suuret sukellusveneentorjunta- ja AEW&C-koneet. Tämän takia Yhdysvalloissa on alettu käydä poliittistakin keskustelua, pitäisikö Yhdysvaltojen tukikohtia varustaa uusilla suojilla. Esimerkiksi Tyynenmeren alueella sijaitsevalla strategisesti tärkeällä Guamilla ei ole yhtään tälläistä suojaa, ja pelätäänkin, että mahdollisessa sodassa Kiinaa vastaan Yhdysvaltain kalusto olisi haavoittuvaista.^[2][6]

Myös Venäjä ja Pohjois-Korea ovat rakentaneet 2020-luvun alussa uusia suojia tukikohtiinsa. Iran on rakentanut jopa erittäin vahvasti suojatun tukikohdan, jonka osia on vuoren sisällä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut, että suojaamattomat lentokoneet ovat haavoittuvaisia jopa halpojen droonien tekemille iskuille. Voimakkaammat täsmäaseet, kuten risteilyohjukset, ballistiset ohjukset ja uudet hypersooniset aseet, ovat kykeneviä tuhoamaan vahvempiakin rakennelmia kaukaa ja helposti, joten vahvistettujen lentokonesuojien rakentaminen ei ole enää yksiselitteisesti niin hyödyllistä tai ainakaan kustannustehokasta.^[1][2][6]